Bug Appétit!

Vaihtoehtoiset raaka-aineet ja perinteisen ruokaympyrän ulkopuolelta tulevat ravinnonlähteet kiinnostelevat ihmisiä nykyään yli ruokavaliorajojen.

Viime perjantaina lystikäs ravitsemusterapeutti Leena Putkonen järjestikin kotonaan ötökkämaistiaiset, jonne hän kysyi minua jakamaan tietämystäni aiheesta ruokahyönteiset.

_MG_0581
Alhaalta myötäpäivään: kotimaassa kasvatettuja kaksitäpläsirkkoja, thaimaalaisia kutojamuurahaisia, hollantilaisia kulkusirkkoja, sekalaisia kuivattuja hyönteisiä sekä keskellä ruotsalaisia jauhomatoja.

Lisäksi pöytäseurueeseemme kuuluivat kokeilevan keittiön ystävä Silja, mehiläistenhoidon asiantuntija Mari Koistinen sekä Leenan kundikaveri Yves, joka muisteli syöneensä ötököitä lapsuudessaan Kuubassa.

_MG_0643

Alkuruuaksi viritimme Mindon tomaatti-bataattisopasta murkkuversion, eli jatkoimme sosetta thaimaalaisilla, kuivatuilla kutojamuurahaisilla. Sopan perusresepti on jo itsessään todella maukas, ja voimakkaita makuja sekoittaessa täytyy olla varovainen, ettei sotke liian monta hyvää asiaa keskenään. Murkut toimivatkin mainiosti sattumina, jolloin niiden maku ei sekoitu soppaan, vaan pamahtaa ikään kuin täsmäiskuna hyönteisen osuttua lusikalle.

_MG_0639
Tomaatti-bataattisose kutojamuurahaisilla

Pääruuaksi syntyi libanonilainen klassikkoannos mujadar. Mausteinen linssirisotto kruunattiin valkosipuliöljyssä pyöräytetyillä kaksitäpläsirkoilla. Sirkkojen umamihko ominaismaku pääsi oikeuksiinsa karamellisoitujen sipulien kanssa ja lopputulos oli herkullinen.

_MG_0620
Libanonilainen linssirisotto kaksitäpläsirkoilla

En ole järin harras kuivakakkujen ystävä, mutta Leenan valitsema banaaninen ja matoinen jälkkärileipä oli onnistunut sekoitus suolaista ja makeaa. Leivonnaisissa ruokahyönteiset voi toki jauhaa myös taikinaan, mutta tällä erää jätimme jauhiksemme rouhimatta.

_MG_0646
Banaanileipä jauhomadoilla

Tuhdin illallisen, viinikarahvillisen ja kölsch-lasillisten jälkeen päätimme käväistä vielä tukemassa kotimaista viskiteollisuutta Kyrönmaan matkailun edistämiskeskuksessa, joka on Kyrö Distillery -pientislaamon popup-saluuna Helsingin Kampissa. Suosittelen Kyrö Distilleryn tuotteita väkevästi kaikille rehtien makujen ja kekseliäiden juomasekoitusten ystäville.

Kaiken kaikkiaan ötökkäilta oli todella vänkä, kiitos verrattomalle emännälle ja kivalle seurueelle!

 

2 vastausta artikkeliin “Bug Appétit!”

  1. Kiitos hienosta postauksesta ja uppeista kuvista! Yritettiin tässä sienimatopalsternakkapiirasta syödessä selvittää, mitä ne merenelävät on, joita ehkä Kuubassa syödään. Ne taitaa kuitenkin olla nilviäisiä, vaikka nimitys meren torakka ötököihin viittaa. 🙂 Muuten ötököitä ei Kuubassa makustella. (Heaven knows, miksi ei!) P.S. Teen tätä piirakkaa sit seuraavan kerran ja laitan reseptin http://www.mindo.fi -reseptipankkiin jo ennen sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *